Julkishallinto
Pretax Kunta on palvelukokonaisuus, joka tarjoaa kunnille ja seurakunnille selkeän tavan siirtyä sähköisiin prosesseihin sekä mahdollisuuden nopeaan kustannustason alenemiseen talous- ja henkilöstöhallinnon toiminnoissa. Palvelu kattaa koko ketjun aina lähtötilanteen kartoituksesta palvelun tuottamiseen ja mittaamiseen saakka sekä jatkuvan kehittämisen.
Oikea-aikaisen ja ennakoivan informaation saamisen merkitys toiminnan johtamisessa on kasvanut vuosi vuodelta niin kunnissa kuin yritysmaailmassakin. Kunnallinen virkamies samoin kuin luottamusmiesjohto seuraavat kunnan talouden kehittymistä talousarvion pohjalta, jolloin oikean toteumatiedon saaminen oikeaan aikaan on välttämätöntä. Hyvin hoidettu taloushallinto helpottaa ennustamista tuottamalla siihen vaadittavaa informaatiota tehokkaasti ja helposti. Lisäksi tulos on jatkuvasti selvillä Pretaxin asiantuntevia taloushallinnon käytäntöjä hyödyntämällä.
Kaiken takana on motivoitunut henkilöstö. Kumppanuusmallissamme on kuntien tarpeisiin räätälöity prosessimalli henkilöiden siirtymisestä Pretaxin palvelukseen. Malli on kaikille turvallinen ja se luo uusia urakehitysmahdollisuuksia sekä turvaa tulevaisuudelle.
Ota yhteyttä!
Puh. 050 3039 443
Sähköposti: kunta[a]pretax.net
Lapinlahti ja Varpaisjärvi säästävät merkittävästi ulkoistamalla

Lapinlahden ja Varpaisjärven Pretaxin kanssa solmima viisivuotinen sopimus on alansa ensimmäinen Suomessa. Lapinlahden kunta ulkoisti palkka- ja taloushallinnon palvelunsa Pretaxille vuoden 2006 alusta, Varpaisjärvi huhtikuussa. Molempien kuntien taloushallinnon työntekijät siirtyivät samalla Pretaxin palvelukseen.
Lue lisää
Pretax Kunta sisältää
- Talous- ja henkilöstöhallinnon kartoitukset
- Talous- ja henkilöstöhallinnon konsultoinnin
- Talous- ja henkilöstöhallinnon kumppanuusmallin
- Sovellusvuokraus ja kehittämispalvelut
- Asiantuntijapalvelut muutoksen suunnittelussa ja johtamisessa


