Laatupäällikkö kehitystiimissä - Teron tarina
Tampereen yliopistossa vero-oikeutta pääaineena lukenut kauppatieteiden maisteri Tero työskentelee Pretaxissa kehitystiimin laatupäällikkönä. Marraskuussa 2007 alkanut laatupäällikön työ on haastavaa, mielenkiintoista ja vaihtelevaa. "Pidän siitä, että minulla ei ole tyypillisiä työpäiviä. Työtehtäväni vaihtelevat laadunhallintajärjestelmän kehittämisestä laatukäsikirjan päivittämiseen ja sisäisten auditointien järjestämisestä erilaisten prosessien perehdyttämiseen. Osallistun myös tiimipalavereihin sekä reissaan paljon Tampereen ja Helsingin väliä, joten pääsen jatkuvasti kohtaamaan eri ihmisiä ja erilaisia tilanteita". Tero kertoo.
Tero aloitti työt Pretaxissa keväällä 2006. Aluksi hän toimi asiakaspalvelutiimissä Tampereella, kunnes siirtyi keväällä 2007 kehitystiimiin ja nimitettiin lopulta laatupäälliköksi. "Meidän työnämme kehitystiimissä on luoda ja kuvata yhtenäisiä toimintatapoja Pretaxille, seurata niiden jalkautumista käytäntöön sekä tehdä parannuksia. Minä sitten raportoin näistä toimista kehitystiimille".
Muun muassa italiaa ja espanjaa sujuvasti taitava Tero näkee Pretaxin kansainvälistymisen kiinnostavana mahdollisuutena. Hän voisi nähdä itsensä työskentelemässä jossakin Pretaxin ulkomaisista toimipisteistä. Kansainvälisten haasteiden lisäksi Teroa kiinnostaa oman ammattiosaamisen kehittäminen. "Haluan kehittyä aina vain paremmaksi talousosastopalvelujemme tuntijaksi. Kehitystiimissä minulla on siihen mahdollisuus. Ja voisihan sitä löytää itsensä tulevaisuudessa myös ulkomailta, kansainvälisistä tehtävistä", toteaa Tero
Vapaa-ajalla Teron tapaa useimmiten koripallokentällä. Vuosia SM-tasolla pelanneena hän viihtyy edelleen entisen leipälajinsa parissa. Terosta olisi mukava viihtyä pelikentillä myös työkavereiden kanssa. "Yksi Pretaxin vahvuuksista on hyvä työilmapiiri ja hyvät työkaverit. Ihan ehdottomasti. Toisena vahvuutena ovat työnantajan tarjoamat mahdollisuudet saada haastavia ja mielenkiintoisia tehtäviä hoitaakseen. Kolmanneksi vahvuudeksi voisin nostaa koulutukset, joita Pretax tarjoaa henkilöstölleen. Näitä kaikkia arvostan äärettömästi. Voisinpa todeta, että nämä ovat keskeisimmät syyt, miksi haluan olla töissä Pretaxissa. Olen tykännyt olla täällä".



