Haluamme tarjota vapauden menestyä

Kun yrityksenne kaipaa apua talouden ja hallinnon tehokkaassa hoitamisessa, kasvun hallinnassa tai talouden erityisasioiden ymmärtämisessä, tai kun yrityksellänne on pulaa osaavasta taloushallinnon henkilöstöstä - Pretax Yhtiöt on varma valinta.

Pretax Yhtiöt on Pohjoismaiden suurin talous- ja palkkahallinnon palveluyritys. Tuhat asiantuntijaamme huolehtivat yli 15.000 yrityksen talous- ja palkkahallinnosta. Asiakkaamme ovat kaikenkokoisia yrityksiä eri toimialoilla.

Tavoitteemme on vapauttaa yrityksen johto menestyksen kannalta oleelliseen ja tukea liiketoiminnan suunnittelua ja toteutusta. Yli 60 menestyksekästä toimintavuotta ja markkinajohtajuutemme ovat paras osoitus palvelumme monipuolisuudesta ja korkeasta laadusta.

Toimimme maanlaajuisesti, meillä on 40 toimipistettä Suomesssa. Tavoitteenamme on kasvaa Itämeren suurimmaksi talous- ja palkkahallinnon palveluyritykseksi vuoteen 2008 mennessä. Toimimme Pohjoismaissa, Baltian maissa ja Venäjällä.

Olemme perustaneet yhteistyökumppaniemme kanssa Accountor Groupin. Kumppaniemme kanssa tarjoamme talous- ja palkkahallinnon palveluja Itämeren ympäristössä ja Iso-Britanniassa. Kansainväliset yritykset saavat yhtenäiset palvelut eri maiden toimipisteilleen paikallisesta osaamisesta tinkimättä.

Missio ja Visio

Missio

  • Talouden asiantuntija


    Missio "Talouden asiantuntija" tarkoittaa, että olemme ylivoimainen toimija taloushallinnon kaikilla sektoreilla ja tiedon kärjessä talouteen liittyvissä eri osa-alueissa. Olemme myös tehokas palveluntuottaja ja yrittäjän pitkäaikainen kumppani, joka hoi­taa taloushallinnon asiakkaan puolesta.

Visio

  • Visiomme on olla Itämeren ympäristön johtava talous- ja palkkahallintopalvelujen kumppani erikokoisille organisaatioille.