Sähköinen talous on investointi tehokkuuteen ja uuteen osaamiseen. Se edellyttää uusia asioita niin yrityksiltä itseltään, heidän asiakkailtaan ja toimittajilta kuin myös ulkoistuskumppanin henkilökunnalta. Palkinto onnistuneesta oppimisesta on kuitenkin huima: prosessit nopeutuvat, kustan- nukset alenevat ja käytettävissä olevan tiedon määrä paranee.
Kulunut tilikausi oli konsernimme emoyhtiön 26. ja vanhimman yksikön 66. toimivuosi. Kevään yhtiökokous muutti emoyhtiön nimen Accountor Oy:ksi, mikä on sama kuin vuosia käyttämämme kansainvälinen markkinointinimemme. Suomessa Pretax kuitenkin on niin tunnettu nimi, että jatkamme talous- ja palkkahallinnon ulkoistuspalveluiden tarjoamista sillä nimellä.
Vaikka paineiden purkautumista yritetään maailman poliittisilla foorumeilla hallita ja hillitä, epätasapainon purkautuminen erilaisten kriisien muodossa on täysin mahdollista myös tulevaisuudessa. Myös vanhojen valtojen huomattava velkaantuminen on noussut kansainvälisesti erittäin tärkeäksi vaikuttavaksi tekijäksi, mikä poliittisiin muutoksiin yhdistettynä voi saada aikaan demokraattisen mekanismin tuomia epäjatkuvuuksia, niin kuin Suomessa olemme juuri todistamassa.
Accountor konserni teki vuonna 2010 kaksi merkittävää yrityskauppaa taloushallintopalveluiden ulkopuolelta: Mepco Oy on erikoistunut Microsoft-pohjaisiin CRM-, ERP- ja palkka- HRM-sovelluksiin. ProCountor Oy tuottaa SaaS-perusteisia taloushallintoprosessipalveluita. Yhdessä Accountor-konsernin työvuorosuunnittelusovelluksia tuottavien PretaxPlanin ja Velhon kanssa konsernin ohjelmistoliiketoiminnan liikevaihto vuonna 2011 ylittää 15 miljoonaa euroa. Yhtiöt työllistävät 135 ohjelmistoalan asiantuntijaa.
Kolmas merkittävä yrityskauppa toteutui juuri toukokuun alussa, kun Accountor osti Norjan suurimman franchise-perusteisen tilitoimistoketjun, Økonorin. Oston jälkeen Accountor konserni palvelee Norjassa 950 henkilön voimin yli 16 000 yritystä.
Olemme nyt 2 300 asiantuntijan muodostama, kahdeksassa maassa toimiva organisaatio, jolla on ilo palvella 30 000 asiakastaan. Näillä voimavaroilla toivomme nöyrästi saavuttavamme ja pitävämme asiakkaiden luottamuksen jaonnistuvamme viemään Teidät turvallisesti uuteen, sähköisen taloushallinnonmaailmaan.
Asko Schrey
Konsernin toimitusjohtaja, Pretax Oy
Konsernin toimitusjohtaja, Pretax Oy
