Select your Country:

                   

 
                  
 


Oman osaamisen jatkuva kehittäminen on olennaista

Toimistonvetäjä, kirjanpitäjä Mari Tammivirta on työskennellyt sekä Tampereen että Hämeenlinnan Pretaxin toimipisteissä yli viisi vuotta. Työura Pretaxissa alkoi Tamperelaisen Kirjanpitotoimisto Rantasen liityttyä konserniin vuonna 2000. Mari siirtyi Hämeenlinnaan kesällä 2004 ensin pienempään yksityiseen tilitoimistoon, mutta alkuvuonna 2005 hän palasi Pretaxiin haasteellisempiin ja vaativampiin tehtäviin. Saman vuoden syksyllä hän otti myös toimistopäällikön tehtävät hoitaakseen ja on nyt ottamassa koko Hämeenlinnan toimipisteen vetovastuuta.

Marin työnkuvaan on kuulunut tavanomaisten kirjanpitojen lisäksi myös ravintola- ja rakennusliikealojen yritysten kirjanpitoja konsernitilinpäätöksineen. Mari pitää tärkeänä, että työssä kohtaa haasteita ja osaamistaan on kehitettävä kaiken aikaa. "Työ Pretaxilla on ollut mielenkiintoista ja haastavaa. Koko ajan saa opetella uutta; lait muuttuvat ja ohjelmat kehittyvät. Pretax huolehtii siitä että ammattitaitomme pysyy kehityksen mukana ja osaamisemme kasvaa." Mari on suorittanut kirjanpitäjien arvostaman KLT-tutkinnon 90-luvun alkupuolella ja on sen jälkeenkin osallistunut säännöllisesti tietoja ylläpitäviin koulutuksiin. "Pretax Instituutti on erinomainen paikka kouluttautua, kurssitarjonta on laajaa ja ajankohtaista. Suuressa yrityksessä on myös muita etuja: tuhannen ammattilaisen joukosta löytyy aina erikoisosaamista ja tukea", Mari kertoo.


takaisin >>