20.12.2006
Pretax vahvistaa asemiaan Pohjois-Suomessa
Economica liittyy osaksi Pretaxia
Suomen suurin talous- ja palkkahallinnon palveluyritys Pretax Yhtiöt jatkaa kasvuaan. Economica liittyy Pretaxiin vuoden 2007 alussa.
Economica on Lapin läänin suurin talous- ja palkkahallinnon palveluiden tarjoaja. Yrityksellä on toimistot Rovaniemellä, Oulussa, Kemissä, Torniossa ja Helsingissä. Vuonna 1985 perustetulla Economicalla on 42 työntekijää, jotka siirtyvät vanhoina työntekijöinä Pretaxin palvelukseen.
Economican asiakasyritysten koko vaihtelee yhden hengen yrityksistä useita satoja työllistäviin yhtiöihin, yhteisöihin ja kuntiin. Erityisen vahvaa toimialaosaamista yhtiöltä löytyy majoitus- ja ravitsemispalveluiden taloushallinnosta.
Tämän kaupan toteutuminen on merkittävä kasvuaskel koko Pretaxille ja erityisesti se vahvistaa asemaamme Pohjois-Suomessa. Pretaxin ennestään vankka majoitus- ja ravitsemispalveluiden toimialapalvelu saa hyvän vahvistuksen Economicasta, toteaa Pretax Tilipalvelun toimitusjohtaja Ari Kelloniemi.
Economican toimitusjohtaja Yrjö Trögin mukaan yhdistyminen on luonnollinen jatke sille kehitystyölle, mitä yrityksessä on viime vuosien aikana tehty.
Meillä on jo nyt hyvät palvelu- ja tuotekokonaisuudet, mutta Pretax tuo mukanaan suuren talon edut palveluiden sähköistämisessä, ulkoistamisessa ja kehittämisessä. Yhteistyön kautta pystymme takaamaan asiakkaillemme entistä paremmat mahdollisuudet vastata tulevaisuuden haasteisiin.
Trög jatkaa Economican toimitusjohtaja ja hänestä tulee Pretaxin osakas. Lisäksi hän ottaa vastuulleen Pretaxin Pohjois-Suomen aluejohtajan tehtävät.
Lisätietoja:
Ari Kelloniemi
Toimitusjohtaja, Pretax Tilipalvelu
Puh. 0400 883 371
ari.kelloniemi[a]pretax.net
Yrjö Trög
Toimitusjohtaja, Economica Yrityspalvelut Oy
Puh. 0400 291 229
yrjo.trog[a]economica.fi
Pretax
Pretax Yhtiöt on Suomen suurin talous- ja palkkahallinnon palveluyritys. Pretax on perustettu vuonna 1944. Yrityksen palveluksessa on 1000 työntekijää. Asiakaskunta muodostuu pienyrittäjistä suuriin kansainvälisiin konserneihin. Pretax toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa ja Venäjällä. www.pretax.net
Economica
Economica on täyden palvelun yrityspalvelutoimisto ja auktorisoitu tilitoimisto. Economica on perustettu 1985. Yrityksen palveluksessa on 42 työntekijää. Economicalla on toimipisteet Rovaniemellä, Oulussa, Kemissä, Torniossa ja Helsingissä. Economican asiakasyritysten koko vaihtelee yhden hengen yrityksistä useita satoja työllistäviin yhtiöihin, yhteisöihin ja kuntiin. www.economica.fi


