Pretax kasvaa Kuopion seudun suurimmaksi
Javeco Laskenta Oy liittyy osaksi Pretaxia
Pohjois-Euroopan suurin talous- ja palkkahallinnon palveluyritys Pretax Yhtiöt ja Kuopion alueen johtava talous- ja palkkahallinnon tarjoaja Javeco Laskenta Oy yhdistyvät. Syntyvän yhteistyön kautta Pretaxin taloushallinnon ammattilaisten määrä Kuopion seudulla kasvaa lähes 60:een.
Javeco on viime vuosina kehittänyt toimintaansa määrätietoisesti ja kasvanut rajusti. Liittyminen Pretaxiin on luonnollinen jatke sille kehitystyölle, mitä yrityksessä on viime vuosina tehty. Javecolla on jo entuudestaan laajat palveluvalikoimat tilipalveluista aina suurten yritysten kokonaisulkoistuksiin asti, mutta Pretax-konserni tuo palvelukokonaisuuteen entistä suuremmat resurssit, laajemman toimintaympäristön ja kehitysmahdollisuudet alan kärjessä. - Tällä ratkaisulla haluamme turvata sen, että palvelujen luotettavuus ja laatu pysyvät jatkossakin parhaalla mahdollisella tasolla, perustelee päätöstä Jari A. Väänänen, Pretaxin Kuopion alueen tuore aluejohtaja.
- Javeco Laskenta Oy:n liittyminen Pretaxiin vahvistaa erinomaisesti Pretaxin osaamista Kuopion alueella. Liittymisen myötä Javeco, Pretax Kuopio ja julkiselle sektorille suunnattuja palveluita tarjoava Pretax Kunta palvelevat Pohjois-Savon alueen asiakkaita lähes 60 taloushallinnon ammattilaisen voimin, kertoo Ari Kelloniemi, Pretax Tilipalvelun toimitusjohtaja.
Jari A.Väänänen siirtyi aluejohtajaksi Javeco Laskenta Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä ja Javecon uutena toimitusjohtajana aloitti aikaisemmin tilitoimistopalveluista vastannut Toni Saksman. Pretax Kuopion toimitusjohtajana jatkaa Petri Juutinen. Järjestelyn myötä Javecon omistajista tulee Pretax Yhtiöiden osakkaita ja koko Javecon henkilökunta jatkaa Pretaxin palveluksessa. Javeco Laskenta Oy:n ja Pretax Kuopion yhteistyö alkoi toukokuun alussa.
Lisätietoja:
Ari Kelloniemi, toimitusjohtaja, Pretax Tilipalvelu
e-mail: ari.kelloniemi[a]pretax.net, p. 0400 883 371
Jari A Väänänen, aluejohtaja, Javeco Laskenta Oy
e-mail: jari.vaananen[a]javeco.fi, p. 044 528 5500
Pretax Yhtiöt on Pohjois-Euroopan suurin talous- ja palkkahallinnon palveluyritys. Olemme
sähköistämisen edelläkävijöitä. Tehtävämme on tarjota asiakkaille vapaus menestyä: tuottaa tietoa
päätöksentekoon tehokkain palveluin. 15 000 yritystä ja yhteisöä ovat ulkoistaneet osan tai
koko taloushallintonsa meille. Toimimme Pohjois-Euroopassa, Hollannissa, Venäjällä ja
Ukrainassa. Kaikkiaan palveluksessamme on 1 400 asiantuntijaa, joista 950 työskentelee
toimipisteissämme eri puolilla Suomea.
www.pretax.net



