KalPa Hockey Oy ulkoisti taloushallintonsa Pretax Yhtiöihin kuuluvalle Javecolle
KalPa Hockey Oy on ulkoistanut taloushallintonsa Pretax Yhtiöihin kuuluvalle Javeco Laskenta Oy:lle. KalPan toiminnan ammattimaisuus ja toimintojen jatkuva kehittäminen näkyy täten myös panostuksena yrityksen taloushallintoon.
Taloushallinnon ulkoistaminen tarkoittaa mm. kirjanpidon, osto- ja myyntireskontrien, kassanhallinnan sekä palkkahallinnon toimintojen siirtymistä Javecon vastuulle. Samassa yhteydessä myös KalPan kirjanpitäjä Ulla Koponen siirtyi Javecon palvelukseen. Tällä ulkoistuksella haettiin toimintoihin joustavuutta, kustannustehokkuutta sekä ennen kaikkea lisää osaamisresursseja. Ratkaisevaa päätöstä tehtäessä oli myös sopivan yhteistyökumppanin löytyminen, toteaa KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Jukka Pennanen.
Javeco Laskenta Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman pitää KalPan ulkoistamisratkaisua osoituksena elämys- ja urheiluviihteen yritysten siirtymisestä kohti vastuullisempaa ja ennakoivampaa yritystoimintaa. Lisäksi tuore päätös on osoitus Pretax-konseptin iskukyvystä yritysten ja yhteisöjen ulkoistamisratkaisuissa. Saksmanin arvion mukaan taloushallinnon ulkoistamiset tulevat lähivuosina voimakkaasti kasvamaan Pohjois-Savossa.
Javeco Laskenta Oy liittyi Pretax Yhtiöihin 1.5.2008. Pretaxilaisia Kuopiossa on tällä hetkellä yli 40 henkilöä.
Lisätietoja:
Jukka Pennanen, toimitusjohtaja, KalPa Hockey Oy, puh. 044 787 1101
Jari A. Väänänen, aluejohtaja, Pretax Yhtiöt, puh. 044 528 5500
Toni Saksman, toimitusjohtaja, Javeco Laskenta Oy, puh. 044 528 5511


