Konsu avaa toimiston Kiovassa

Venäjän liiketoiminnan ja taloushallinnon konsulttiyritys Konsu Oy avaa helmikuussa toimiston Kiovassa. 15 vuotta länsimaisia yrityksiä Venäjän kaupassa opastaneella Konsulla on ennestään toimistot Pietarissa, Moskovassa ja Obninskissa.

- Kiova oli itsestään selvä valinta uuden toimipisteen sijaintipaikaksi, sillä Venäjällä toimivat asiakkaamme hakevat kovasti kasvua Ukrainan suunnalta, kertoo toimitusjohtaja Pirjo Karhu Konsu Oy:stä.

Venäjän voimakas talouskasvu on lisännyt yritysten luottamusta olojen vakauteen ja yrityksiä perustetaan entistä enemmän. Kehityksen varjopuoliin kuuluu se, että suurkaupungit Moskova ja Pietari alkavat olla kustannuksiltaan liian kalliita varsinkin pk-yrityksille, jotka suuntaavat entistä herkemmin suurten kaupunkien läheisyydessä sijaitseviin kasvukeskuksiin. Ukrainan pääkaupunki Kiova on yksi kasvukeskuksista, joissa koulutettua työvoimaa on saatavilla ja kustannukset toistaiseksi hieman alhaisempia kuin Venäjän suurkaupungeissa.

Suomalainen paikallisjohtaja, ukrainalainen henkilökunta

Ukrainan lähes 50 miljoonasta asukkaasta noin viisi miljoonaa asuu Kiovassa. Reilu neljännes Ukrainassa toimivista yrityksistä on sijoittunut Kiovaan. Siellä toimii noin 2000 länsimaista yritystä, joista noin 80 on suomalaisia.

Kansainvälisille yrityksille etabloitumis-, taloushallinto- ja juridisia konsulttipalveluja tarjoavan Konsun kiovalaiset asiakkaat ovat pääasiassa suomalaisia, saksalaisia ja pohjoismaisia yrityksiä. Aivan Kiovan ydinkeskustassa sijaitsevan toimiston henkilökuntaan kuuluvat toimistopäällikkö, pääkirjanpitäjä ja juristi. He ovat kaikki ukrainalaisia. Toimistoa johtaa kauanVenäjällä, Ukrainassa ja Kazakstanissa työskennellyt suomalainen paikallisjohtaja Pasi Järvilehto.

Konsu Group on johtava Venäjän kaupan konsulttiyritys, joka tarjoaa Venäjän liiketoimintaa harjoittaville länsimaisille yrityksille etabloitumis-, taloushallinto- ja juridisia konsulttipalveluja sekä tilintarkastuspalveluja. Kansainväliseen Accountor Groupiin kuuluvalla Konsulla on yhteensä 140 työntekijää, joista hieman toistakymmentä työskentelee Helsingin ja Lappeenrannan toimistoissa ja loput Venäjällä. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Lappeenrannassa.

Vuonna 2007 Konsun liikevaihto on 4,7 miljoonaa euroa ja liikevaihdon kasvu 54%.

Konsernin vuoden 2008 kasvu- ja kannattavuusnäkymät ovat valoisat. Kohdemarkkina-alueilla Venäjällä ja Ukrainassa ulkomaiset investoinnit kasvavat rajusti.

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Pirjo Karhu p. 0400-554 569


Takaisin tiedotteisiin >>