13.12.2006
Pohjois-Savon liitto ulkoistaa talous- ja palkanhallinnon Pretaxille
Pohjois-Savon liitto ja Suomen suurin talous- ja palkkahallinnon palveluyritys Pretax Yhtiöt ovat tehneet 13.12.2006 sopimuksen Pohjois-Savon liiton taloushallinnon ja palkanlaskennan ulkoistamisesta Pretaxille. Pohjois-Savon liitto saa Pretaxilta käyttöönsä valmiit, omiin tarpeisiinsa räätälöidyt sähköiset prosessit sekä alan edistyksellisimmät toimintamallit.
Sopimus astuu voimaan ensi vuoden alusta, jolloin myös liiton taloushallinnosta ja palkanlaskennasta vastannut asiantuntija siirtyy Pretaxin palvelukseen.
Organisaatiotaan monella tasolla uudistava Pohjois-Savon liitto tavoittelee ulkoistuksella kustannustehokkuutta. Lisäksi liitto haluaa varmistua taloushallinnon prosessien ja järjestelmien asiantuntevan jatkokehityksen. Pretaxin laaja kokemus sekä julkisen sektorin että erikokoisten yritysten taloushallinnon prosessien ulkoistamisesta vakuuttivat Pohjois-Savon liiton valitsemaan Pretaxin yhteistyökumppanikseen.
"Saamme myös ajan tasalla olevan varamiesjärjestelmän käyttöömme", liiton hallintopäällikkö Jarmo Muiniekka kertaa.
Taloushallinnon ulkoistamiset ovat lisääntyneet Suomessa voimakkaasti. Tällä organisaatiot pyrkivät tehostamaan toimintaansa ja tuloksentekokykyään sekä keskittymään ydintoimintoihinsa. Pretaxin ulkoistamiseen rakentamat palvelumallit ovat luoneet edellytykset tehokkaalle ulkoistamiselle.
Pretax on vahva palveluntarjoaja myös Pohjois-Savossa. Kuopiossa Pretaxin tilipalveluiden asiakkaita ovat pk-yritykset eri toimialoilta. Pretax Kunta palvelee kuntia ja julkishallinnon organisaatioita. Pretaxille taloushallintonsa ovat ulkoistaneet Savossa Lapinlahden ja Varpaisjärven kunnat sekä nyt Pohjois-Savon liitto.
"Lapinlahden ja Varpaisjärven kuntien kokemukset rohkaisivat liittoa valitsemaan Pretaxin. Näissä kunnissa ulkoistus on toiminut tämän vuoden ja kokemukset ovat olleet hyviä", Muiniekka mainitsee.
"Pohjois-Savon liitto on ensimmäinen asiakkaaksemme tullut maakuntaliitto. Liiton ulkoistuspäätös on osoitus siitä, että Pretaxin kuntapalvelukonseptin kehitystyö on onnistunut hyvin ja palvelumme soveltuvat hyvin erikokoisille kunnille ja organisaatioille", Pretax Kunnan johtaja Juha Siltala toteaa.
Lisätietoja:
Pohjois-Savon liitto
Hallintopäällikkö Jarmo Muiniekka
jarmo.muiniekka[a]pohjois-savo.fi
puh. 0400 773 090
Pretax Yhtiöt
Liiketoimintajohtaja Juha Siltala
juha.siltala[a]pretax.net
puh. 050 303 9443
Pohjois-Savon liitto
Pohjois-Savon liitto on kunnallisen itsehallinnon periaatteiden mukaan toimiva lakisääteinen kuntayhtymä. Liitto toimii aluekehitysviranomaisena sekä maakuntakaavoitusviranomaisena ja on siten maakunnan johtava suunnittelu- ja edunvalvontayksikkö. Kunnalliseen demokratiaan nojaten liitto on Pohjois-Savon yhteisen tahdon muodostaja ja työskentelee maakunnan henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Maakunta käsittää 23 kuntaa, joista 7 on kaupunkia.
Pretax
Pretax Yhtiöt on Suomen suurin talous- ja palkkahallinnon palveluyritys. Pretax on perustettu vuonna 1944. Yrityksen palveluksessa on 1000 työntekijää. Asiakaskunta muodostuu pienyrittäjistä suuriin kansainvälisiin konserneihin. Pretax toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa ja Venäjällä.


