Select your Country:

                   

 
                  
 

LEHDISTÖTIEDOTE 22.5.2007


Pretax vahvistaa asemiaan Lohjan alueella

Tilitoimisto Salminen liittyy osaksi Pretaxia

Pohjoismaiden johtava talous- ja palkkahallinnon palveluyritys Pretax Yhtiöt jatkaa kasvuaan. Lohjalla sijaitseva Tilitoimisto Salminen Oy liittyi Pretaxiin toukokuussa.

Vuonna 1975 perustettu Tilitoimisto Salminen Oy on Lohjan vanhin tilitoimisto ja yhtiön omistajat, Veikko ja Marja Salminen, ovat alalla pisimpään toimineet yrittäjät Lohjalla. Omistajapariskunnan lisäksi yhtiössä työskentelee neljä taloushallinnon ammattilaista. Veikko ja Marja Salminen sekä yhtiön kaikki muut työntekijät jatkavat Pretaxissa vanhoina työntekijöinä.

Tilitoimisto Salmisen asiakaskunta koostuu kaikenkokoisista yrityksistä. Heille tilitoimiston liittyminen Pretaxiin merkitsee uusia palveluvaihtoehtoja.

  • Tutut kirjanpitäjät palvelevat asiakkaitamme aivan kuten ennenkin, mutta nyt asiakkaat saavat lisäksi käyttöönsä ison yhtiön taloushallinnon palveluvalikoiman ja alan tehokkaimmat sähköiset työkalut, Veikko Salminen toteaa.

  • Tilitoimisto Salmisen liittyminen Pretaxiin täydentää erinomaisesti Pretaxin osaamista ja palveluita Lohjan alueella. Liittymisen myötä Pretax palvelee Lohjan alueen asiakkaita 13 taloushallinnon ammattilaisen voimin, kertoo Pretax Tilipalvelun toimitusjohtaja Ari Kelloniemi.


Tilitoimisto Salminen jatkaa kesän ajan toimintaansa entisissä osoitteessa Laurinkatu 46:ssa. Myöhemmin syksyllä toimisto muuttaa yhteisiin toimitiloihin Pretax Lohjan kanssa.

Lisätietoja:

Ari Kelloniemi
Toimitusjohtaja, Pretax Tilipalvelu
Puh. 0400 883 371
ari.kelloniemi[a]pretax.net

Veikko Salminen
Toimitusjohtaja, Tilitoimisto Salminen Oy
Puh. 019 321261
veikko[a]veikkosalminen.fi


Takaisin tiedotteisiin >>